*

Oskari Rantala

Minne katosivat rasistien miljardit?

Jyväskylässä järjestetään huomenna Jotain rajaa! -mielenosoitus, jossa vastutetaan ”hallituksen hallitsematonta ja vastuutonta politiikkaa” turvapaikka-asioissa. Järjestäjät näyttävät mielenosoituskutsujensa perusteella olevan huolissaan ennen muuta Suomen taloudesta.

Mainosteksti alkaa jykevästi: "Maahamme on tänä vuonna tulossa yli 50 000 turvapaikanhakijaa. Jo yksin tämän vuoden tulijoiden vuosittainen kuluerä lähentelee miljardia."

Isoja numeroita. Harmi vain, että ne ovat täysin tuulesta temmattuja.

Sisäministeriön tämänhetkinen arvio vuonna 2015 saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä on 30 000 – 35 000. Kustannusten laskeminen onkin sitten monimutkaisempi operaatio, ja miljardia lähenteleviinkin lukuihin voidaan päästä riittävän luovilla laskutoimituksilla, mutta niillä alkaa olla aika vähän tekemistä todellisuuden kanssa.

Maahanmuuton kustannuksista huutelu on perinteisesti kuulunut perussuomalaisten lempipuuhiin, eikä niin pientä maahanmuuttoon tai kehitysapuun liittyvää summaa olekaan ettei se olisi pois Uudelta Lastensairaalalta, Heinolan reumasairalalta sekä muilta valkoihoisia, kristittyjä ja rehellisiä suomalaisia hoitavilta instituutioilta. Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen perusta on julkaissut Samuli Salmisen raportin maahanmuuton kustannuksista, jossa maahanmuuton arveltiin kokonaisuutenaan maksavan Suomelle 700 miljoonaa vuodessa.

Kovin tarkkaa tarkastelua numerot eivät kuitenkaan kestä, vaan näin suureen lukuun päästäkseen Salmisen täytyi jakaa kaikkien julkishyödykkeiden kustannukset tasan kaikille. Se tarkoittaa, että jos 5 prosenttia Suomessa oleskelevista on maahanmuuttajia, maahanmuuton kustannuksiksi lasketaan silloin esimerkiksi 5 prosenttia maanpuolustusmenoista. Jopa kaltaiseni humanisti ymmärtää, ettei tällaisissa laskelmissa ole päätä eikä häntää.

Huomautin näistä ongelmista Jotain rajaa! -mielenosoituksen Facebook-sivulla, ja vaikka vastaanotto oli aika kylmäkiskoinen ja kommenttini poistettiin pian, niin yllätyksekseni tapahtuman järjestäjät päätyivät kuitenkin muuttamaan esittelytekstejä. Nyt maahanmuuttao vastustetaan, koska "[m]aahamme on tänä vuonna tulossa arviolta 30 – 35 000 turvapaikanhakijaa. Tämä on johtanut 452 miljoonan euron lisärahoitustarpeeseen tilanteessa, jossa valtio muutenkin velkaantuu nopeasti."

Arvio turvapaikanhakijoiden määrästä väheni 40 prosenttia ja kustannukset putosivat alle puoleen. Ikävä kyllä keskustelijoiden vihamielisyys maahanmuuttajia kohtaan ei laskenut puoleen, mikä on omituista, koska Suomen taloudesta huolissaan olevienhan luulisi olevan innoissaan näin hyvistä uutisista.

”Nämä kulut ovat yksi seikka, miksi vastustan tilannetta”, yksi rehellisimmästä päästä oleva rasisti myönsi. ”Yksi on suomalaisuuden katoaminen, yksi on islamisaatio…. ja näitä riittää.”

Joka tapauksessa hyvät uutiset eivät lopu tähän. Valtio on kyllä tehnyt tänä vuonna neljä lisätalousarviota, joiden yhteisvaikutus kohoaa jonnekin puolen miljardin kieppeille. Siitä on kuitenkin maahanmuuton kustannuksiin sijoitettu vain murto-osa, nopeasti laskien vähän yli 100 miljoonaa. Jos joku on kiinnostunut tarkemmista luvuista, tiedot löytyvät Valtiovarainministeriön sivuilta.

Eikä siinä vielä kaikki. Nämä summat kuvaavat tietysti vain turvapaikanhakijoista aiheutuneita kuluja. Yhteiskunta saa toisaalta myös tuloja, kun vastaanottokeskuksiin ja hallintoon palkataan työntekijöitä, jotka pääsevät pois työttömyyskortistosta ja maksavat palkoistaan veroja, tai kun turvapaikanhakijat käyttävät pientä sosiaaliturvaansa kulutukseen, mistä rahaa valuu arvonlisäveron muodossa valtion kassaan ja niin edelleen. Tietenkään nämä summat eivät päätä huimaa, mutta joku merkitys kokonaisuuteen niilläkin on.

Pitäisi myös muistaa, että kotouttaminen tuottaa mahdollisesti muita hyötyjä pitemmällä aikavälillä, kun maahan saapuneet aikanaan siirtyvät työelämään. Ensimmäisten kuukausien aikana se ei ole lain mukaan edes mahdollista, vaikka heillä olisi koulutus ja ammatti. Myös kielen oppiminen ottaa oman aikansa.

Toisaalta pelkistä kustannuksista puhuminen on hieman vastenmielistä, kun kyse on kuitenkin lopulta ihmisistä, joilla on oikeus suojeluun. Kansainvälisten sopimusten mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa, ja jokainen hakemus on käsiteltävä lakien mukaan.

Siksi aion mennä huomenna Jotain rajaa rasismille -vastamielenosoitukseen. Tule sinäkin!

PS: Tässä vielä kolme Jotain rajaa -porukalle esittämääni kysymystä, joihin en koskaan saanut vastauksia. Jos joskus löydätte jostain maahanmuuton vastustajan, joka osaa vastata näihin, kuulisin siitä mielelläni.

  1. Pointtinne on, että pakolaisia tulee nyt niin paljon, että heidän vastaanottamisensa tulee liian kalliiksi. Jos näin on, niin mikä olisi sitten hyväksyttävä pakolaismäärä ja paljonko olisitte valmiita heidän vastaanottamisestaan maksamaan?
  2. Mikä on kestävä moraalinen perustelu sille, että Suomi voisi kieltäytyä vastaanottamasta pakolaisia, jonka henki on vaarassa lähtömaassa? Turvapaikkaprosessissa selvitetään, onko henkilö oikeutettu kansainväliseen suojeluun (ja osalla turvapaikanhakijoista vastaus on todennäköisesti ei), joten eikö nykyinen järjestelmäkin huolehdi ns. ”turvapaikkaturismista”, jolle vaaditte loppua?
  3. Sanotte, että haluatte kohdentaa resurssit paremmin hädänalaisten ihmisten auttamiseen. Mitä se tarkoittaa? Vaaditteko esimerkiksi lisää kehitysapua ja paljonko?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (47 kommenttia)

Reijo Tossavainen

Maassamme on jo nyt 30.000 maahantulijaa. Sisäministeriön entinen kansliapäällikkö Erkki Virtanen on ynnännyt KAIKKI menot, ja on päätynyt 1,5 miljardiin euroon per vuosi.

Tämän vuoden osalta maahantulijoiden kokonaismäärä tulee olemaan noin 35.000-40.000, joten kokonaiskustannus vuositasolla lienee lähemmäs 2 miljardia.

Kustannuksia kertyy ei vain ensi vuonna, vaan lukemattomina tulevina vuosina.

Siihen meillä ei ole varaa. Ei taloudellisesti eikä muutoinkaan.

Käyttäjän OskariRantala kuva
Oskari Rantala

Kiitos kommentista, kansanedustaja Tossavainen!

Jotain rajaa -porukka oli yksiselitteisen väärässä väittäessään, että kulut olisivat miljardi tänä vuonna. Sen jälkeen he väittivät kulujen lisääntyneen puolella miljardilla tänä vuonna, mutta ei sekään pidä paikkaansa.

Virtanen puhuu kuntakorvausten lisääntymisestä tulevina vuosina, jos ne pysyvät nykyisellä tasolla, jos turvapaikanhakijoita tulee tänä vuonna 50 000 ja jos kolmannes heistä saa myönteisen turvapaikkapäätöksen (kaikki kysymysmerkkejä). Tässäkään laskelmassa ei huomioida, että nämä rahat käytetään muun muassa suomalaisten työllistämiseen.

Sivuutit muuten myös Virtasen ajatuksen siitä, että nämä kulut on syytä maksaa, koska "maahanmuuttajat ovat suuri mahdollisuus" ja rahan löytäminen hyödyttää Suomea pitemmällä aikavälillä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Sen jälkeen he väittivät kulujen lisääntyneen puolella miljardilla tänä vuonna"

Tuo 452 miljoonaa on siis lisämääräraha, eli entisten päälle. Tässäkään ei ole huomioitu kuin suoria kustannuksia.

Käyttäjän OskariRantala kuva
Oskari Rantala Vastaus kommenttiin #4

Maahanmuuton "suoria kustannuksia" (joista osa on poliisin määrärahoja sun muita) ei ole mun ymmärtääkseni neljässä lisätalousarviossa kuin jotain 100 miljoonaa. Linkit löytyy blogikirjoituksesta. Ihminen on toki erehtyväinen, ja jos pystyt osoittamaan kunnon lähteiden kanssa väitteeni vääräksi, niin ole hyvä.

Käyttäjän JariMartikainen kuva
Jari Martikainen Vastaus kommenttiin #4

30 000 hakijan suorat vuosikustannukset valtiolle pyörivät siellä 1,5 miljardin seutuvilla. 3000 hakijan kustannukset olivat 140 miljoonaa, joten aika helppo kertolaskuhan tuo 30 0000 hakijan kustannus on. Hakijoitahan on sitä paitsi jo nyt 30 000 ja vuotta on vielä kuukausi jäljellä.

Lisäksi tuo 1,5 miljardia käsittää vain valtion suorat kustannukset. Mukana ei ole esim. poliisi-ja oikeuslaitoksen lisäkulut, eivätkä sellaiset kuntien turviskustannukset, joihin valtion korvaukset eivät riitä.

10-vuotta maassa asuneidenkin Irakilaisten työllisyysaste on Suomessa alle 20%, joten tuskinpa tästäkään poppoosta kovin iso osa työllistyy ainakaan nykyisessä taloustilanteessa.

Käyttäjän OskariRantala kuva
Oskari Rantala Vastaus kommenttiin #9

Jos kotoutumiskäytänteitä kehitetään, työllistyvien osuus voi nousta. Rasistisia mielenosoituksia järjestämällä ja polttopulloja nakkelemalla se ei taatusti nouse.

Tuo esittämäsi on siltä osin hypoteettista laskelmointia, että panostus per turvapaikanhakija pysyisi entisellään, vaikka mittakaava kymmenkertaistuu. Veikkaanpa, että tulijoiden suuri määrä pakottaa kehittämään käytänteitä niin, että hakijakohtaisia kustannuksia painetaan todella reilusti alaspäin.

Käyttäjän JariMartikainen kuva
Jari Martikainen Vastaus kommenttiin #12

Panostus per turvapaikanhakija todennäköisesti kasvaa, sillä esim. VOKkeja on jouduttu perustamaan nopeasti ja ilman kilpailutusta, eikä esim. kielikoulutuksessa ole mittakaavaetuja hirveästi tarjollla - ei niitä oppilasmääriä per opettaja voi kauheasti kasvatella.

Juu, voihan se työllistyvien osuus nousta ja lehmille voi kasvaa siivet.
Se on ihan ihme juttu tuo humamujen potentiaali kun se ei missään koskaan ole päässyt realisoitumaan. Aina se on silleen ihan kohta tuloillaan - ihan kuin se kuuluisa työvoimapulakin.
Mutta vakavasti ottaen ei se työllistyminen tästä jatkossa ainakaan parane. Työpaikkoja häviää tekniikan kehittyessä hurjaa vauhtia ja "tekeville käsille" ei yksinkertaisesti ole mitään käyttöä. Suorittavat duunit ovat katoamassa ja iso osa asiantuntijatehtävistäkin on kohta tietokoneiden ja tekoälyn heiniä.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Eikö se viimeeksi ollut niin, että Erkki Virtasen mukaan kulut VOIVAT nousta jopa 1.5 miljardinn euroon ensi vuonna?

Käyttäjän JariMartikainen kuva
Jari Martikainen

Virtasen 1.5 miljardia perustui ihan suoraan kertolaskuun ja tietoon siitä paljonko aikasemmin on mennyt rahaa tietyn turvismäärän kohdalla. Aikaisemmin Suomeen tuli n.3000 hakijaa vuodessa ja valtion budjetoidut kulut olivat 140 miljoonaa euroa.

Käyttäjän OskariRantala kuva
Oskari Rantala Vastaus kommenttiin #11

Jotenkin noinhan se Virtasen argumentti meni, ja suhtaudun siihen vähän skeptisesti (kuten aiemmassa kommentissa kirjoitin). Niin tai näin, hän puhuu täysin eri asiasta kuin Jotain rajaa -mielenosoittajat, jotka vetelevät numeroita täysin hatustaan. Virtanen oli myös sitä mieltä, että se on järkevä sijoitus pitkällä aikavälillä, vaikka kulut olisivat noinkin isot.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #11

Kotouttamien ja maahanmuuttajapolitiikka saadaan kunnolla käyntiin vasta ensi vuoden puolella, joten kulut eivät nouse vielä tänä vuonna.

Käyttäjän JariMartikainen kuva
Jari Martikainen Vastaus kommenttiin #14

Aivan, tämän vuoden osallehan tulee käytännössä vain 3-4 kuukauden kustannukset, sillä suurin osa turvapaikanhakijoista on parin viime kuukauden aikana tulleita, eikä heistä juuri kukaan ole vielä muuttanut kuntiin myönteisen päätöksen saatuaan.
Ensi vuonna kustannukset alkavat sitten realisoitua kun myönteisen päätöksen saaneet muutttavat kuntiin, kielteisen päätöksen saaneet alkavat tehdä valituksiaan ja lopullisen kielteisen päätöksen saatuja yritetään palauttaa.

Käyttäjän JanneKoiranen1 kuva
Janne Koiranen

Reijo, sulla varmaan sisäpiirin tietoa, miksi palautussopimusta ei ole vielä tehty. Tässä kuitenkin ulkoministeri Soinilla on ollut kuukausitolkulla saada mustaa valkoisella.

Juhani Kahela

Sisäministeriö on laskenut, että yksi mamu aiheuttaa keskimäärin 640.000 euron kulut Suomelle. Kun tänä vuonna tulee 30.000 mamua, niin saamme 20 miljardia euroa osamaksuvelkaa. 100 miljardin velka onnylitetty aikoja sitten eikä vasta eilen. Olisiko Oskarilla maksusuunnitelma kuka maksaa ja mistä rahat revitään. Äitiyspakkauksessa voitaisiin antaa jokaiselle syntyvälle 100.000 euron velkakirja tiedoksi velasta, joka on nykypolitiikan lahja hänelle.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Missähän tämä sisäministeriön laskelma mahtaa olla?

Kulusta aiheutuu kulua, mutta myös investointia: jokainen maahanmuuttanut tuottaa maahan koulusinvestointia n. 150 000 euroa. Tärkeintä on saada varmistettua, ettei investointi katoa ja maahanmuuttajat saadaan koulutuksen jälkeen pysymään Suomessa.

Juhani Kahela Vastaus kommenttiin #42

Terve Kai. Luku 640.000 euroa on ollut lehdessä/lehdissä Hesa, IL ja/tai IS. Tiedon antajana oli sisäministeriön ylijohtaja. Luku 640.000 euroa on netto ei brutto. Norjalaisilla vastaava luku on 500.000 euroa. KHT Pauli vahtera esitti laskelman joitakin vuosia sitten IL:ssä ja luvuksi tuli 1.000.000 euroa. Vahteran laskelma oli tehty tavoitteena tilintarkastuksen yleinen tavoite. Luku antaa oikean ja riittävän kuvan.

Oli mikä luku tahansa oikea tai väärä, Suomen osamaksuvelka kasvaa kymmeniä miljardeja tällä touhulla. Lehtien mukaan kansanedustajatkin heräävät tosiasiaan pikkuhiljaa. On kuulema yllätys. Yllätys on samaa luokkaa kuin syksyllä ensi lumi autoilijalle. Jokainen valveutunut kansalainen on tietänyt tämän talousfaktan vuosikausia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Reijo, mutta kirjoittajahan ja vasemmistoliitto tukevatkin hallituksemme maahantulo politiikkaa.

pekka numminen

"... jos turvapaikanhakijoita tulee tänä vuonna 50 000 ja jos kolmannes heistä saa myönteisen turvapaikkapäätöksen..." /Oskari Rantala

Kun nyt viher/vas paskanlevitystyyliin mainitset vain osan saavan turvapaikan, niin voinet valaista ...mitä eroa kustannuksissa on jos turvapaikanhakija:

1) Saa myönteisen turvapaikkapäätöksen (arviolta 1/3).

2) Saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta saa jäädä 2 sijaisen suojelun perusteella (xx%).

3) Saa kielteisen päätöksen, eikä myöskään saa oleskelulupaa 2 sijaisen suojelun perusteella, eikä poistu maasta (suunnilleen kaikki muut kuin kohdat 1 ja 2).

Eli turvapaikkapäätöksen saamisesta tai sen eväämisestä riippumatta nämä kaikki 30.000-35.000 jäävät Suomeen.

Vai oletko sitä mieltä että Irakiin, Afganistaniin... pitää väkisin palauttaa (ilman pakkosiirrosta olevaa sopimusta) ne 2/3 jotka eivät saa turvapaikkaa?

Oletko sitä mieltä että niillä joiden oikeus jäädä evätään, mutta eivät suostu vapaaehtoisesti poistumaa, ei ole MITÄÄN oikeutta sosiaalisiin tukiin Suomessa?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Siihen yhteen kolmasosaan kuuluvat kaikki oleskeluluvan saavat, eivät ainoastaan pakolaisaseman eli turvapaikan saaneet.

http://yle.fi/uutiset/nerg_6065_prosenttia_saa_kie...

Muistaakseni myös viime vaaliakudella vapaaehtoisesti palaaville alettiin maksaa ja esimerkiksi Afganistan ottaa vapaaehtoisesti palaavat vastaan.

pekka numminen

Mihin katoavat ne Irakilaiset jotka eivät saa jäädä, mutta eivät myöskään suostu lähtemään vapaaehtoisesti?

"Irakin ja Suomen välisestä palautussopimuksesta. Sopimuksen puuttumisen vuoksi Suomi ei ole voinut palauttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita irakilaisia kotimaahansa." /IS

(Lapsen-) uskosi siitä että ihmisiä palautetaan sankoin joukoin on erikoinen...

Kun katsotaan vaikkapa Ruotsin ja Saksan tilannetta, ja otetaan huomioon että juuri näistä maista irakilaiset saapuvat Suomeen, koska Suomessa turvapaikka tai oleskelulupa irtoaa helpommin.

"Saksa on syyskuuhun mennessä myöntänyt turvapaikan tai oleskeluluvan liki 89 prosentille irakilaisista turvapaikanhakijoista, Ruotsi 60 prosentille. Vain hyvin harva kielteisenkään päätöksen saanut palautetaan Irakiin."

http://yle.fi/uutiset/irakilaisista_turvapaikanhak...

Käyttäjän OskariRantala kuva
Oskari Rantala

Tässä keskusteltiin Erkki Virtasen laskelmista. Sehän nyt on tässä vaiheessa ainakin selvää, että 50 000 turvapaikanhakijaa ei ole vuonna 2015 tulossa. Jos ei saa turvapaikkaa eikä oleskelulupaa mutta jää maahan (kohta 3), niin ei kai silloin valtio mitään kuntakorvauksia maksa, joista Virtanen tässä kohtaa puhui.

pekka numminen

"...mutta jää maahan (kohta 3), niin ei kai silloin valtio mitään kuntakorvauksia maksa, joista Virtanen tässä kohtaa puhui."

Eikä teillä vasemmistolaisilla ole mitään tätä vastaan?

Ei mitään tukia ja oikeuksia paperittomille?

Seppo Hildén

"Siksi aion mennä huomenna Jotain rajaa rasismille -vastamielenosoitukseen. Tule sinäkin!"

Heh, älä unohda kasvot peittävää naamaria.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Tapelkaa keskenänne lapset tapelkaa!
Sitä teitin jumalat ja johtajat juuri haluaa!
Lopulta historia kertoo kuka voittaa!

Sivutien mietiskelijä
Hämis

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen
    "Arvio turvapaikanhakijoiden määrästä väheni 40 prosenttia ja kustannukset putosivat alle puoleen. Ikävä kyllä keskustelijoiden vihamielisyys maahanmuuttajia kohtaan ei laskenut puoleen, mikä on omituista, koska Suomen taloudesta huolissaan olevienhan luulisi olevan innoissaan näin hyvistä uutisista."

On tämä tietyllä tapaa hyvä uutinen. Samalla tapaa kuin uppoavassa laivassa istuminen. Ensin arvioidaan, että 75% ruumasta on täynnä vettä, mutta asiaan tarkempi syventyminen osoittaakin, että vettä on vain 40 %. Vielä on siis kotvanen aikaa 75 prosenttiyksikköön ja aikaa vetää henkeä muutenkin kuin snorkkelin kautta - ollakseni leikkisä ehdottoman vakavan asian äärellä.

Mielenkiintoisempaa kirjoituksessasi nimittäin on tämä:

    "Eikä siinä vielä kaikki. Nämä summat kuvaavat tietysti vain turvapaikanhakijoista aiheutuneita kuluja. Yhteiskunta saa toisaalta myös tuloja, kun vastaanottokeskuksiin ja hallintoon palkataan työntekijöitä, jotka pääsevät pois työttömyyskortistosta ja maksavat palkoistaan veroja, tai kun turvapaikanhakijat käyttävät pientä sosiaaliturvaansa kulutukseen, mistä rahaa valuu arvonlisäveron muodossa valtion kassaan ja niin edelleen. Tietenkään nämä summat eivät päätä huimaa, mutta joku merkitys kokonaisuuteen niilläkin on."

Valtio maksaa turvapaikanhakijoille tulonsiirtoja, jotka he käyttävät kunnallisiin palveluihin, joista valuuttaa päätyy arvonlisäverona takaisin valtiolle. Lisäksi valtio maksaa suoraan yksityisille palveluntarjoajille, jotka ovat alkaneet perustaa yrityksille itsessään eittämättä tuottoisia vastaanottokeskuksia. Tämä rahakanava päätyy toki kortistosta pois päässeille työttömille ansiotuloina, joka on hyvä asia yksilöiden ja perheiden kannalta.

Tietokilpailukysymys Oskarille: Mistä tämä raha olikaan peräisin? Edit (k. 17:19): mitä lisäarvoa sillä rahalla tuotetaan?

Jatkokysymys: Miten tällainen rahan kierrättäminen palvelee valtiontaloutta pennin vertaa? Kuntataloutta se tietenkin hyödyttää sen aikaa, kun valtio kustantaa turvapaikanhakijoiden asumisen ja myöntää tulonsiirtoja käytettäväksi kaupoissa etc.

Ei maahanmuuttobisnekseen kulkeutuva raha useimmiten ole peräisin yksityisen sektorin investoinneista saati muutenkaan tyhjästä vaan siltä samalta valtiolta, jonka esität ikiliikkujassa saamamieheksi. Kiinnitin tosin huomiota maahanmuuttajiin, jotka elävät tulonsiirtojen varassa ja työttömyyskortiston kurimuksesta pelastettuihin, jotka työllistetään vastaavaan loppuviimein valtiorahoitteiseen koneistoon.

Poikkeus tietenkin on se, että maahanmuuttajat maksavat ruokaostoksiensa arvonlisäveron (ja samalla kaiken muun elämisensä) yksityisellä sektorilla työstään saamastaan palkasta. Nyt on kuitenkin kyse eri luokan maahanmuuttoilmiöstä - nimittäin tulijoista, joiden työllistymisennuste on pitkän pitkään äärimmäisen huono. Suurimmalla osalla ikuisesti.

Syynä on yksinkertaisesti Suomen työmarkkinat, joilla ei ole lopulta maahan asettuville ja aikuisiällä kulttuuria opetteleville henkilöille mitään tarvetta.

(Muokkasin kommenttia hieman jälkeen päin n. klo 17:19 aikaan.)

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Ei kai kukaan ole väittänytkään turvapaikanhakijoista olevan hyötyä valtiontaloudelle lyhyellä tähtäimelle. Kuntien taloudelle heistä sen sijaan on hyötyä, kuten itsekin totesit.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

K.K;"Ei kai kukaan ole väittänytkään.."

Minusta kirjoittaja esittää yhteiskunnan hyötyvän ja tienaavan tällä touhulla, sen myötä sitten valtio jne. saa tuloja. Kuten jo joku totesi aiemmin, niin unohdetaan autuaasti se mistä nämä rahat alunperin lähtöisin ja kuka lystin maksaa. Kenties opinnot eivät ole vielä riittävän pitkällä?

Mitä sitten tulee blogistin toiveeseen siitä että joku mamuvastainen antaisi hänelle jotain vastauksia kysymyksiinsä, niin täältä pesee(härifrån tvättas toisella kotimaisella);

1. Paljonko olisit valmis maksamaan ja montako otetaan?

En yhtään, eikä yhtään. Ensin maamme asiat kuntoon ja talous nousuun. Sen jälkeen voimme ottaa lisää elätettäviä. Kun entisten työttömien joukkoon laitetaan lisää samanlaisia, niin ristiriitoja syntyy, eikä se ole kummankaan osapuolen etu.

2. Mikä on moraali jne.?

Selvittää voi mitä hyvänsä..kukaan ei pysty täällä todistamaan yhdenkään hakijan taustoista juuri mitään. Arvailuja voidaan esittää, faktat taitaa jäädä vähemmälle. Henkensä kaupalla maahamme tuskin tulee ketään..matkalla on ollut jo monta turvallista maata minne jäädä.

3. Lisää resursseja ja paljon ja kenelle jne.?

Kotimaisia autettavia löytyy yllinkyllin. Näihin voitaisiin panostaa ja lisää määrärahoja sinne.
_______

Siinä jotain. Lisää sitten tarvitessa.

Elu Auvinen

Ensi vuonna ryhtynemme ihan jokainen kotouttamaan niitä, jotka pakon edessä ovat joutuneet rakkaat kotitantereensa jättämään isisterroristien takia.

Kenkäänhän ei ole sieltä syyrian sodan jaloista poistunut tuolle kammottavalle matkalle halki euroopan ja vielä tänne pohjanperukoille luonnostansa epäluuloisen ja vihamielisen kansan keskelle, joiden esi-isät tunnetusti puhuivat smalltalkiaankin kirvein.

Ihan kaikki heistä eivät voine jäädä seuraksemme, mutta heille, jotka tutkivat viranomaisemme arvioivat sopiviksi maassamme asumaan ja isänmaamme tulevaisuuden eteen otsansa hiessä, valitettavasti useampaakin työtä vuorotta tekemään, niin heidät toivotamme avosylin koteihimme asumaan.

Pois vaan tappiomieliala nuorisoltamme, haluammepa tahi emme niin kirjoittelemme kuitenkin tulevien lastenlastemme esi-isinä ja äiteinä täällä.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

No siis tässä koko systeemissä ei ole mitään järkeä. Vaikka turvapaikkoja jaetaan ahkerasti, maailmalla pakolaisten määrä kasvaa jatkuvasti enemmän kuin ihmisiä otetaan turvaan. Jos emme mene ja pommita tyranneja ja terroristeja helvetin kuuseen, humaaneilla toimillamme ei saada mitään aikaan.

Tämä on vain ihan turhaa. Ongelmia pitää ratkaista eikä sekoilla pakolaisten kanssa. Hyödytöntä. Kuten mielenosoittaminenkin. Pikkulapsien keino esittää mielipiteensä.

T Piepponen

Älähän sitten ala tappelemaan siellä mielenosoituksessa, joohan Oskari.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Aiheeseen liittyen olen monta kertaa nähnyt esitettävän väitteen, että pakolaisbisnekseen pumpattu raha jää kiertoon, eikä ole tavallaan kulu lainkaan. Tällä samalla tapaahan me pystyisimme turvaamaan vanhusten- ja sairaanhoidonkin vain suurentamalla pottia. Nekään eivät olisi enää kuluja, vaan jäisivät kiertoon. Ikiliikkujan keksiminen ei ollutkaan tämän vaikeampaa.

Sami Tähti

Maailmassa on liian paljon ihmisiä, on silkkaa tekohengitystä tuoda kehitysmaiden liikaväestöä länsimaihin. Mikäli syntyvyyden säännöstely maailmanlaajuisesti ei onnistu parempi, että tulee suuri sota, joka harventaa väestön kestävälle tasolle.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tämä kansainvaellus on täysin EU-lähtöistä ja ideana on kriisien kautta saada kansallisvaltiot polvilleen hyväksymään liittovaltion vallan. Ilman EU:ta ei olisi ollut vapaita rajoja ja pakotteita "rikkauksien jakamiseen".

Toni Hiltunen

Onhan niitä numeroita väläytelty "varoivaisesta" 700 miljoonasta aina 1,5 mrd euroon asti. Tämä siis tässä vaiheessa arvioitu vuosikustannus. Eivät ne edellisen vuoden tulokkaat taida todellakaan lopettaa kustannusten tuottamista, joten näillä tulijamäärillä voimme odottaa jyrkkää kustannusten nousua vuosittain. Sama meno seuraavat kymmenen vuotta ja kustannukset ovat jo varovasti spekuloituna 5-10 mrd euroa.

Siinä ei paljon humanismi auta kun leipä viedään suusta. Tietysti jos oletamme, että Suomen kotouttamispolitiikka olisi maailmanlaajuisesti tarkasteltuna jotenkin poikkeuksellisen esimerkillistä ja tehokasta, mitä se ei ole tähän mennessä ollut - ja tuskin tulee pitkään aikaan olemaankaan.

Mutta tutkitaan ensin ennen kuin hutkitaan. Hallitus on luvannut selvittää kustannukset. Tässä vaiheessa olemme ilmeisesti päässeet eroon siitä rummutuksesta, että itse asiassa tekisimmekin nettovoittoa turvapaikanhakijoilla. Se aika oli näin matemaattisesti keskinkertaisestakin todella outoa katseltavaa.

Elu Auvinen

Noh, Nordea kehottaa jo yrityksiä vaihtamaan kiireesti euronsa kruunuihin.

Pitäisköhän tavan tallettajankin hoksia olla huolissaan.
Jostainhan sitä valuuttaa on pumpattava kriisinhallintarahastoonkin.
Ihan ilmaiseksikaan emme voine olla suvaitsevaisia.

Käyttäjän JuhaHyvrinen kuva
Juha Hyvärinen

Ensi vuoden loppuun mennessä on arvioitu tulevan 50.000 turvapaikan hakijaa. Erkki Virtasen laskelmilla tämä tekee 1,5 mrd € vuositasolla. Mikäli hakijoita tulee enemmän, kustannukset vastaavasti nousevat. Sitten on ne jotka saavat kielteisen päätöksen n. 2/3 hakijoista. Todennäköisesti heistä ainakin puolet saa myöhemmin ainakin oleskeluluvan. Sitten tulee lisäksi perheenyhdistämiset. Myöhemmin selviää, että näillä partalapsilla onkin perheet lähtömaissaan. Asunnot on rakennettava, uusia kouluja, päiväkoteja, jne. Kustannukset helposti ovat 3-4 mrd luokkaa vuodessa.

Kari Harley

Mitä merkitystä on sillä mitä koko touhu maksaa jos miltei mikä tahansa luku on käytännössä kuolinisku hyvinvointivaltiolle?
On aivan huuhaa juttu kuvitella että nämä maahantunkeutujat tulevat työllistymään, mikä sinällään ei edes ole se kaikkein pahin asia.
Valitettava tosiasia on se että muslimeilla on selvä käyttäytymismalli, jota toteuttavat aivan kaikkialla minne menevät, minkä tarkoitus on aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta kantaväestössä. Voisin mainita historiasta muutaman muun liikkeen jotka käyttivät samaa menetelmää.
Ei niillä ole kuin yksi päämäärä, sharia laki. Sen saatuaan käyttöön ovat juuri siinä asemassa missä haluavatkin eli muita ylempänä.
Kannattaisi tutustua islamiin hieman tarkemmin sillä mikäli pääsevät valtaan niin saattaa tämänkin blogin kirjoittaja kiikkua lyhtypylväässä narun jatkona.

Käyttäjän JuhaHyvrinen kuva
Juha Hyvärinen

Kari, puhut asiaa. Täällä ei ymmärretä Islamin todellista luonnetta mikä on enemmän kuin uskonto. Islamin tarkoituksena on alistaa muut vääräuskoiset valtaansa mitään keinoja kaihtamatta.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Tässä niputetaan taas kaikki muslimit samaan lokeroon eli jihadisteja ja sharia lakia kannattava vähemmistö leimaa koko muslimipopulaatiota. Siitä miten suuri mainitsemani vähemmistö on, on vaikea tehdä arvioita. Britanniassa isis'in taisteluihin lähtijät edustavat 0,02% maan koko muslimipopulaatiosta. Britanniassa jotkut gallupit näyttävät lukuja että yksi yhdeksästä brittimuslimista tuntee sympatiaa ihmisiin jotka haluavat taistella läntisiä arvoja vastaan kun taas 85 % brittimuslimeista ei tätä sympatiaa tunne. 68% brittimuslimeista ei näe mitään oikeutusta väkivaltaan profeetan kuvien julkaisijoita vastaan. Lähde: https://muslimstatistics.wordpress.com/2015/03/01/...

Vaikka gallupit ovat korkeintaan suuntaa-antavia niin sanoisin omienkin kokemusteni mukaan (oleskelu lähi-idässä, asuminen muslimiprovinssissa Balkanilla, keskustelut muslimien kanssa eri maissa jne.) että pääosa muslimiväestöstä haluaa aivan tavallista turvattua elämää kotiseudullaan tai sieltä paenneena, osa elää hyvinkin maallista elämää antamatta uskonnon sitä haitata ja osa on tapamuslimeja aivan kuin Suomessakin on tapakristittyjä ja vain pieni osa kantaväestöstä on lestadiolaisia lastenraiskaajia.

Kari Harley

Jos tuntisit islamia niin tietäisit että kaikki mitä totesin on totta. Ei ole ollut uskonpuhdistusta islamissa eikä voi ollakaan. Sen verran sairaasti se on rakennettu.
Sen verran että on aika uskallettua kutsua islamia uskonnoksi sillä sitähän se ei ole. Parhaimmillaankin se on totalitaarinen teokratia joka toimii aivan samalla tavalla kuin fasismi (natsismi jne.).
Se että joku yksittäinen muslimi kahdenkeskisissä keskusteluissa ikäänkuin tuomitsee jihadistien sotilasiskut (siis sitähän ne ovat, ei terroria) niin se ei todellakaan merkitse yhtään mitään.
Samoin ei pidä unohtaa että se hiljainen enemmistö ei merkitse yhtään mitään. Kun Hitler nousi valtaan vain 5% saksalaisista oli kansallissosialisteja ja saivat aikaan aikamoisen mellakan. Muslimeista arvioidaan olevan 20-25% prosenttia ns. fundamentalisteja mikä on nelin-viisinkertainen määrä siihen joukkoon joka tarvittiin tuhoamaan Eurooppa edellisen kerran.
Kyllä olisi pikimmiten sivistysvaltioiden kiellettävä islam fasistisena liikkeenä ja poistettava muslimisotilaat alueeltaan.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Edellinen kirjoitus pitää varmasti paikkansa. Varmaan osa näistä muhamettilaisista on osa-aika uskovia. Osa piutpaut välittää koraanin opeista. Osalle kuitenkin opin noudattaminen on erittäin tärkeää. Islamistisista maista tulevien kulttuuri on länsimaisille kovin vieras, lapsiavioliittoineen ja teloituksineen. Näyttää jopa siltä, että kulttuurin tavat tulevat tulijoiden mukana ? Yllätysyllätys. Kunniamurhat, sukupuolielinten silpomiset jne. Totta kyllä, että onhan meillä omastakin takaa lapsiin sekaantujia, mm ssa noissa mainituissa pimeissä vinopäiden lahkoissa.

Mutta joo, Islamistinen kulttuuriko on länsimaiden kulttuuriin sovitettavissa ? Rohkenen epäillä integroitumisen onnistumista. Ei se ole onnistunut kovin hyvin muuallakaan.

Kari Kulju

Aina tulee vastaan tämä vasemmistolaisten ja vihreiden ikiliikkuja.
Arhinmäki haluaisi tehdä velalla mielestään vielä isomman ikiliikkujan.

Jos tämä ikiliikkuja tosiaan toimisi, voisimme me kaikki yksinkertaisesti mennä valtiolle tai kunnalle töihin ja onnemme olisi ikuinen.

Näitä ajatuksia ajavat päivästä toiseen tukiaisilla tai muuten julkisella rahalla elävät poliitikot, opiskelijat, taiteilijat.

Ei voi vain jakaa, pitäisi tehdä myös uutta, rahaa tuottavaa työtä ennenkuin sitä voidaan taas "jakaa".

Kouluissa pitäisi opettaa, miten yhteiskunta ja (varsinkin) miten kansantalous toimii.

Matias Ahtopelto

No tämä Rantala ilmoittaa ammatikseen mm opiskelija ja tiedottaja. Onhan se hyvä, että noin viisikymppinen opiskelee. Näitä ikuisia opiskelijoita oli aiemmin enemmänkin. Osa on nyt politiikassa, osa on puoluepoliittisin perustein erilaisissa suojatyöpaikoissa. Sieltä sitten annetaan lausuntoja, joissa vedotaan perustus- tai kvlakeihin, että sitä tai tätä ei saa tehdä, koska se on vastoin lakeja.
Erityisesti ovat "kunnostautuneet" maahanmuuttoasioissa. No on näillä osalla tutkintokin. Kuten Martin Scheinilla,jonka vihervassaritoimittat ovat nostaneet ylipapiksi turvapaikanhakija- ja maahanmuuttoasioissa.

Käyttäjän MikaSevn kuva
Mika Sevón

Kommarit näyttävät taaskin hyvät, ja toki ainoat oikeat karvansa. Eri mieltä olevat ovat automaattisesti rasisteja, fasisteja tai ainakin natseja....

Eihän se toki haittaa, samaa toteuttaa hengenheimolaiset virheet.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Yhteiskunta saa toisaalta myös tuloja, kun vastaanottokeskuksiin ja hallintoon palkataan työntekijöitä, jotka pääsevät pois työttömyyskortistosta ja maksavat palkoistaan veroja, tai kun turvapaikanhakijat käyttävät pientä sosiaaliturvaansa kulutukseen, mistä rahaa valuu arvonlisäveron muodossa valtion kassaan ja niin edelleen."

Onko blogisti tosissaan tuon virkkeen kanssa? Eikö tuo tarkoita sitä, että kaikki työttömät kannattaisi palkata (vaikka kaivamaan kuoppaa ja täyttämään sitä) julkiselle sektorille töihin? Eikö kannattaisi ottaa satoja tuhansia maahanmuuttajia jos heidän maksamansa alvit ovat nettoa?

Selitä meille miten tuo on mahdollista.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Vesivoimalaitoksille kantamaan sinkkisankoilla alavirrasta vettä ylävirtaan tuottamaan egolokista energiaa aatteenpalolla.

Toimituksen poiminnat